MIETTEITÄ MUNKKINIEMEN HISTORIAN ÄÄRELLÄ

Munkkiniemen kehitykseen on olennaisesti vaikuttanut neljä tekijää. Kirkkohistorialliset elementit, Munkkiniemen kartano, Stenius-yhtiö ja Munkkiniemen liittäminen Helsingin kaupunkiin.

Nimeään Munkkiniemi saa kiittää Viron pohjoisrannikolla sijainneen Padisten sistersiläisluostarin munkkeja. Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika antoi 1351 luostarille muun muassa oikeuden kalastukseen Vantaanjoen koskissa ja lähialueilla. Munkit käyttivät tällöin Munkkiniemeä tukialueenaan. Tästä meitä muistuttaa Munkkiniemen kirkossa oleva kirkkolaiva, joka on pinoismalli aikoinaan käytössä olleista balttilaisista rannikkopursista. Kirkkolaiva kuvaa myös matkalla olevaa, kilvoittelevaa seurakuntaa, joka suuntaa kohti taivaallista, riemuitsevaa seurakuntaa.

Toinen kirkollinen elementti liittyy nykyisin Munkkiniemen peruspiiriin kuuluvaan Lehtisaareen. Sen omistuksen historia ulottuu 1300-luvulle. Tuolloin eräät Helsingin pitäjän talonpojat lahjoittivat Pyhän Laurin kirkolle maa-alueita, muun muassa Lehtisaaren. Ehtona oli, että kirkossa pidettäisiin ajasta aikaan sielunmessuja, esirukouksia, joiden kohteena olivat lahjoittajien, heidän perheittensä ja jälkikasvunsa sielujen pelastus. Erinäisten seurakuntamuutosten ja omistusjärjestelyjen jälkeen Lehtisaaresta yksi kolmannes kuuluu Helsingin seurakuntayhtymälle ja kaksi kolmannesta Vantaan seurakuntayhtymälle. Sielunmessuja ei ole pidetty sitten reformaation ja korkealta juridis-teologiselta taholta on todettu, ettei lahjoituksen ehto ole enää voimassa. Toisaalta voitaisiin kysyä eikö lahjoitus olisi palautettava lahjoittajien perillisille, koska ehtoa ei ole täytetty. Eri asia on voitaisiinko oikeudenomistajia enää löytää. Vaikka Lehtisaaren kappelissa ei pidetä sielunmessuja eikä nykyään muitakaan messuja, on Lehtisaaressa sentään Pyhän Laurin tie.

Munkkiniemeen liittyy näin ollen vahva kirkkohistoriallinen perinne. Seurakuntamme on osa kristillisen yliaikaisen kirkon ketjua. Tämä tulisi pitää mielessä. Seurakuntamme vanhaa, munkki-ja veneaiheista logoa olisi käytettävä enemmän. Kirkoissamme tarjottavissa. liturgiaa selvittävissä vihkoissa voitaisiin käyttää myös latinankielisiä ilmaisuja, esimerkiksi Uskontunustus- Credo.

Munkkiniemen ”maallinen ” historia alkaa varsinaisesti Munkkiniemen kartanosta. Sitä ennen aluetta isännöivät hallitsijoiden suosikit, läänitysherrat. Näistä ensimmäinen, Gert Skytte, on saanut oman puiston Munkkiniemeen. Kun läänitykset 1600-luvun lopulla peruutettiin kruunulle, tulivat kuvaan vuokralaiset. Kartanon loistoaika alkoi 1837 kun kenraalimajuri A.E. Ramsay hankki sen omistukseensa. Hänen kaudellaan päärakennus sai nykyisen ulkomuotonsa, tornimainen viljamakasiini rakannettiin nykyisen Solnantien varrelle ja puisto istutettiin. Ramsay palveli sekä Suomessa että Venäjällä ja hänen uransa oli huikea. Jalkaväen kenraali. vapaaherra ja Venäjän korkeimman kunniamerkin, Pyhän Andreaksen ristin saaja.

Sukupolvenvaihdos tapahtui 1863, jolloin isä siirsi kartanon pojalleen George Ramsaylle, sotilas hänkin. Suomen Kaartin komentajana ja Suomen asevelvollisen sotaväen päällikkönä ( 1878-1902 ) toimineen George Ramsayn aikana kartano eli loistoaikaansa. Munkkiniemi kuului Helsingin pitäjään ja seurakuntaan, rajana oli Pikku-Huopalahti. Koska George Ramsay oli palvellut Suomen Kaartissa, hän perheineen kuului Suomen Kaartin sotilasseurakuntaan kunnes Kaarti 1905 lakkautettiin venäläisten toimesta. Kun kenraalin poika, eversti Edvard Ramsay, ei halunnut ottaa isännyyttä, isä möi kartanon 1910 lukuun ottamatta päärakennusta ja sen 10 hehtaarin tonttia. Ostajana oli AB Stenius, jonka toimialana oli maanhankinta, maanmyynti ja rakentaminen. Yhtiöllä oli jo ennestään laajoja alueita Helsingin maalaiskunnassa, joten yli 500 hehtaarin uusi alue mahdollisti Eliel Saarisen mittavan Munkkiniemi-Haaga suunnitelman (1915). Kun alueelle oletettiin tiheää asutusta, perustettiin Munkkiniemen taajaväkinen yhdyskunta, joka oli itsehallinnollinen yksikkö Helsingin maalaiskunnan sisällä. Raitiovaunuyhteys Helsinkiin avattiin tammikuussa 1916.

Saarisen suunnitelma kaatui ensimmäiseen maailmansotaan, Siitä toteutui vain entinen Kadettikoulun talo ja muutamat rivitalot Hollantilaisentien alkupäässä. Alkuvuosina Munkkiniemi rakentui verkkaisesti. Yli tuhannen asukkaan raja ylitettiin vasta1930. Varsinainen rakennusbuumi ajoittuu 1930-luvun jälkipuoliskolle. Kerrostaloja kohosi etenkin Puistotielle, Vuonna 1939 asukkaita oli jo 5200. Vuonna 1915 punaisessa tuvassa aloittanut Kalastajatorppa sai uudet rakennukset 1937 ja 1939. 1920-luvulla rakennettiin nykyisen laiturin vastapäiselle tontille funkistyylinen ravintola Golf-kasino. Siellä oli Suomen ensimmäinen pienoisgolfrata. Kasinolla pidettiin kaikki 1930öluvun Miss Suomi kilpailut. Kunnallisen ja kirkollisen jaotuksen osalta todettakoon, että Munkkiniemi siirrettiin 1922 perustettuihin Huopalahden kuntaan ja seurakuntaan.

Sota-aika merkitsi kehityksen pysähtymistä. Pitkään valmisteltu Helsingin lähialueiden liittäminen pääkaupunkiin tapahtui vuoden 1946 tammikuun 1 päivänä. Munkkiniemen yhdyskunta lakkasi. Toisaalta Helsinki otti huolekseen muun muassa kunnallistekniikan, joka oli ollut Stenius-yhtiön tehtävänä. Eräiltä osin se ei aina vastannut odotuksia. Stenius -yhtiö oli joka tapauksessa eräs tienraivaaja aluerakentamisen kohdalla. Aivan aiheellisesti yhtiön voimahahmo, maisteri Sigurd Stenius on perheineen saanut viimeisen leposijan Sigurd Steniuksen puistossa Munkkinimen eteläkärjessä. 1950- luku merkitsi rakennustoiminnan elpymistä. Se ulottui aikaa myöten myös Kuusisaareen, Lehtisaareen ja nykyiseen Munkkivuoreen.

Seurakunnallisen toiminnan osalta todettakoon, että Munkkiniemi sai kirkon 1954, Munkkiniemen seurakunta perustettiin 1961 ja Munkkivuoren kirkko vihittiin käyttöön1963. Munkkivuori eriytyi omaksi seurakunnaksi 1967. Sittemmin seurakunnat yhdistettiin 2011. Lehtisaareenkin saatiin kappeli, joka tosin nykyisin on pois seurakunnallisesta käytöstä. Se ei sentään murene käsiin kuten Munkkiniemen entinen seurakuntatalo.

Aikojen saatossa Munkkiniemi on muotoutunut omaleimaiseksi alueeksi, joka hallinnollisesti on Läntisen suurpiirin Munkkiniemen peruspiiri. Sen osa-alueita ovat Vanha Munkkiniemi, Munkkivuori, Niemenmäki, Talinranta, Kuusisaari ja Lehtisaari ynnä Kaskisaari. Kullakin näistä on oma identiteettinsä. Tämä tosiasia on syytä muistaa esimerkiksi seurakunnallista toimintaa suunniteltaessa Munkkiniemen kartanorakennus tontteineen siirtyi Ramsay-suvulta 1927 yksityisomistukseen. Rakennus koki kovia ja sen purkamistakin suunniteltiin. Helsingin yliopiston Eteläsuomalainen osakunta kuitenkin hankki sen omistukseensa 1963. Kun osakunnalla ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia sen kunnostamiseen, rakennus myytiin 1965 Kone Oy:lle, joka entisöi sen nykyiseen loistoonsa.
Erityisesti on mainittava Munkkiniemen sankarihautausmaa, joka vihittiin käyttöön 14.3.1940.

Kirjoittaja on munkkiniemeläinen lakitieteen lisensiaatti ja kanslianeuvos Erkki Wuori.

 


Hämmennyksen vuosi

Elämme paaston aikaa mutta myös menneiden tarkastelun ja uusien valintojen eli vaalien aikaa.

Olen yrittänyt tavoittaa sitä, mitä viimeisen vuoden aikana oikein tapahtui. En pysty, sillä se on ollut niin surullista. Muutos on usein hyvä asia, mutta kansainvälisten vertailujen mukaan erilaisia muutoksia on ollut suomalaisen yhteiskunnan ja työn arkipäivässäaivan ylenpalttisesti, jo vuosikausia. Silti niitä isoimpia uudistuksia kuten suojautuminen kestävyysvajeelta järkevällä maahanmuutolla ja perhemyönteisillä toimintamalleilla ei ole saatu tehtyä.

Tarkoittaako muutos säästöä? Suomalaisessa yhteiskunnassa näin näköjään usein on. Tulee talouskriisi ja äkkijarrutus. Muutetaan systeemiä samaan aikaan kun pitää säästää paljon. Tämä on erittäin ikävä asia. Muutokseen pitäisi varautua silloin kun on hyvät ajat. 

Minna Canthin päivänä Helsingin Sanomat kirjoitti, että sote-käsittelyissä kansanedustajat itkivät käytävillä. Siellä itkettiin väsymyksestä ja sekavuudesta. Sote oli iso pala purtavaksi.

Muutama vuosi sitten korkeakoulut ajettiin muutokseen. Mitä korkeakoulujen muutos on tarkoittanut? Opiskelijoille se on tarkoittanut, että opinnot rahoitetaan nykyisin lainoilla. Moni tutkija on nykyisin työtön. Pahimmassa tapauksessa se tarkoittaa köyhtynyttä perhettä, jossa tutkijaisä tai äiti on työtön ja lapsi opiskelee lainoilla. Ja kuitenkin tarvitsemme uutta osaamista voittaaksemme neurologiset sairaudet, torjuaksemme ilmastonmuutosta, löytääksemme uusia kilpailukykyisiä ekologisia tuotteita.

Oman perheeni tapauksessa edes luvattu sotevalinnanvapaus ei olisi riittänyt, koska maassa ei ole riittävästi sen alueen koulutettuja nuorten lääkäreitä, joita olisi tarvittu. Väkeä palveluissa kyllä on niin että päät yhteen kolisee ja veronmaksajien kukkaro tyhjenee, mutta asiakas ei apua saanut vaikka apua pyysi. Puuttui se yksi: asiakaslähtöinen hoitoketju ja strateginen osaaminen.

Summa summarum: ihmisiä Suomessa vuonna 2018 ei kuollut niinkään yksittäisen terroristin hyökkäyksessä, vaan todellinen syy kärsimykseen ja jopa turhiin kuolemiin oli hämmennys. Tarvitsemme yhteiskunnan, jossa myös rikkaimmat ja vahvimmattoisten ihmisten kohtaloista päättävät kantavat vastuunsa.

Jeesuksen lauseissa ei ollut tippakaan hämmennystä, kun hän näki kohtaamiensa ihmisten läpi ja sanoi totuuden. Hän näki totuuden myös omasta tehtävästään ja kohtalostaan. Miksi arvelet, että Jeesus sanoi kauniin lauseen, jossa oli kammottava loppuosa: Antakaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä? Siksi että jo Jeesuksen aikoina oli paljon ihmisiä, jotka käyttivät valtaansa – joko tieten tai tietämättään – tuhotakseen tulevan sukupolven elämän.

Kirjoittaja Tiina Rautkorpi on lehtisaarelainen seurakuntaneuvoston jäsen ja kevään projektitehtävissä seurakunnassa.

MUUTOS JA PYSYVYYS Munkkiniemen seurakunnassa on otettu messussa kokeiluun 2. sävelmäsarja

Kirkkokäsikirjan mukaan jumalanpalvelusten rakenteissa ja toteutustavoissa on joustavuutta ja väljyyttä. Messusävelmistössä on tarjolla neljä vaihtoehtoista sävelmäsarjaa. Niistä voidaan seurakunnissa valita sopivimmat. (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirja 1)

Omassa ”messuhistoriassani” tämä taitaa olla toinen kerta, kun seurakunnassani uskalletaan kokeilla jotain muuta kuin tuttua ja totuttua 1. sävelmäsarjaa. Iloitsen tästä rohkeudesta!

Muutokset aiheuttavat aina vastustusta. Messusävelmät tietysti myös. Tullessamme messuun odotamme voivamme kietoutua tutun ja turvallisen kaavan suojaan. Se on myös osa turvallista jumalanpalvelusta, sillä silloin voi keskittyä ulkokohtaisista asioista syvempiin, sielua hoitaviin. Ennustan, että palaute tulee siis olemaan tuomitseva. Tämä uusi sävelmäsarja haukutaan, koska se ei ole tuttu, turvallinen ja totuttu.

Itselleni aamu Munkkivuoren kirkossa oli vavahduttava. Osaksi tietysti Kannel-kuoron vahvan laulun ansiosta, mutta messun rakenteet miellyttivät suuresti.

Ihastuin heti uuteen ohjelmalehtiseen sen voimaannuttavien värien vuoksi, kiitos siitä tietysti kuuluu alttaritaulumme tekijälle Åke Hellmanille ja virkeälle toimitusryhmälle.

Toinen ilon kohde löytyi takakannesta. Jumalanpalvelusta syventämässä olevat tekstit avasivat messua ihan uudella tavalla. Kanttorimme Sennin laulettu psalmi on tullut jo tutuksi osaksi messujamme, mutta nyt sitä avattiin vavahduttavasti. Kotilukemiseksi oli Herra, armahda -rukouksen taustaksi mainittu Raamatun kohtia. Otin siis takakannesta heti valokuvan kuten myös Herra, armahda -melodiasta sivulta 2. Innostuin valtavasti tästä perusrukouksesta, kuten lehtinen mainitsee. Ajattelin rakentaa Matteuksen 9. luvun kohdista itselleni rukouslaulun käyttäen tuota mainitsemaani melodiaa.

Odotin tämän innostuksen vallassa siis 2. sävelmäsarjan sävelmiä. Sainkin odottaa pitkään. Kaikki muut seurakunnan laulamat osuudet ovat sävelmäsarjoissa 1–3 samat, vain Pyhä ja Jumalan Karitsa ovat erilaisia. Olin vähän kyllä pettynyt.

Pyhä, pyhä, pyhä kaikuu vielä vähän pliisuna, kun messuväki ei uutta sävelmää osaa ja kaikki eivät lue nuotteja. Onneksi tänään kuoro osasi ja toi muhkeutta seurakunnan lauluun. Sävel on kieltämättä kylmiltään vähän vaikea, mutta ei sen vaikeampi kuin se tuttu 1. sarjan sävel. Tämänkin voi siis oppia.

Jumalan Karitsa -sävelmä on tutumman oloinen ja tarttuu kieleen ja mieleen helposti. Sen luulen muistavani myös aiemmilta sävelmäkokeiluilta. Mollikulku ei ole vaikea. Musiikki-ihmiset osaisivat analysoida melodian hienosti, mutta mielestäni tämä melodia tukee erinomaisesti tekstiä. Armahda meitä jättää laulajan odottamaan sovitusta ja anna meille rauha sen laulajalle lopussa myöntää.

Edellä kuvaamani ei tietenkään aukea, jollei uusia melodioita ole vielä laulanut. Ensi sunnuntaina kannattaa siis kelistä riippumatta kipittää kirkkoon ja luoda itse mielipiteensä 2. sävelmäsarjan kohdalla.

Itse virkistyin vahvasti näistä uudistuksista ja muutoksista (olivathan ne varsin pieniä ja turvallisia) ja ilahduin mahdollisuudesta syventää omaa jumalanpalvelushetkeäni oppimalla myös uutta.

Kati Solastie

Munkin kirkko uuden alussa

Viime syksyn seurakuntavaalit käytiin teeman Minun kirkkoni alla. Munkkiniemen seurakunta sai näissä vaaleissa oikein jättipotin, seurakunnan äänestysprosentti oli paras koko Helsingissä. Kansankielellä: Nyt kävi tällä seudulla munkki! Minun kirkosta tuli kertaheitolla äänestäjien suosittelema Munkin (lue: minunkin) kirkko, ihan niin kuin tämän blogipalstan nimi on Munkin juttu.

Munkin seudun äänestysprosentti viime syksynä oli 17,5. Se oli 2,6 prosenttia enemmän kuin neljä vuotta sitten. Koko Helsingin seurakuntien äänestysprosentti viime syksynä oli 10,9.

Munkkiniemi, Munkkivuori, Lehtisaari, Kaskisaari, Kuusisaari, Niemenmäki ja Talinranta. Munkin kirkko on kaikkien näiden alueiden 17 000 asukkaan oma juttu. Äänestäjät valitsivat neljä valtuutettua Helsingin seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon ja 14 edustajaa oman seurakunnan kirkkoneuvostoon. Munkin kirkko on näiden valtaansa käyttäneiden seurakuntalaisten oma juttu.

Nyt on neljäksi vuodeksi tiedossa ihmiset, joiden puoleen voit kääntyä kun haluat kirkolta uusia avauksia. Tämähän ei ole muiden kirkko, vaan Munkin kirkko. Jokaisella seurakuntalaisella on aloiteoikeus, ja helpointa on käyttää aloiteoikeutta luottamushenkilöiden kautta. 

Kirkko tarjoaa hämmästyttävästi arjen palveluja ja mahdollisuuksia käydä keskustelua elämänlaadun parantamisesta. Ilmastonmuutos ahdistaa, mitä tehdä? Mikä estää kysymästä kirkolta? Helsingin seurakuntayhtymä on juuri saanut edelläkävijänä ympäristödiplomin ja sen palveluksessa on alueen asiantuntija.

Miten eläkeläisenä voisin tutustua lapsiin ja missä lapseni voisi tutustua vanhempiin ihmisiin? Mikä estää kysymästä kirkolta? Kysy ideoita vaikka piispa emerita Irja Askolalta kun hän viettää kohta Munkkivuoren kirkossa Irjan päiviä 30.1. Matka eläkeläisen kodista kerhoon tai päiväkotiin on lyhyt, mutta iloa ja kertomista kohtaamisesta riittää pitkään, sekä eläkeläisellä että lapsilla.

Uuden vuoden alussa on kiva tutustua uusiin ihmisiin. Niitä tapaa messussa, kerhoissa, keskustelutilaisuuksissa, kuorossa, bändissä, korkeatasoisissa kirkkokonserteissa ja ToivonBistronhävikkiruokailuissa keskiviikkoisin klo 13. Tiesitkö että seurakunta tarjoaa ekologisesti kestävällä tavalla tuotettua, ammattikokin tekemää ruokaa?

Mikä estää tulemasta Munkin kirkkoon, joka on äänestäjien hyväksi havaitsema, innovatiivinen yhteisö? Se on vuonna 2019 uuden alussa, ja sen uuden toimintamuodon tai koko pääkaupunkiseudun käyttökelpoisimman idean voit keksiä Sinä.

Kirjoittaja on lehtisaarelainen seurakuntaneuvoston jäsen Tiina Rautkorpi

Joulu on pienissä suurissa hetkissä

Tuttu ihminen tokaisi joku päivä sitten: olisipa joulu jo ohi! En alkanut väittää vastaan, sanoin vain “Älä stressaa. Yritä rauhoittua edes pieniä hetkiä.” Ihmisillähän voi olla niin monia syitä ahdistua joulusta. Vähintään pientä jouluhuonoaomaatuntoa kokee varmaan moni meistä.

Joulusta on aina suuret toiveet. Rauhaa, ylimaallista kauneutta, rakkaita ihmisiä ja lämmintä yhdessäoloa. Ja jos sitten onkin huolta, ahdistusta ja epätoivoa, tuntuu, että joulu menee pilalle. Lapset eivät saa onnellista joulua, ei sellaista pakahduttavan ihanaa lapsuuden joulua, jonka itse koki lapsena ja jonka niin haluaisi antaa omille lapsilleenkin. Koristeet, kynttilät, ruoka ja laulut on, Jouluevankeliumikin on. Kaikki näyttää hyvältä, mutta sisällä on ahdistus.

Joulun tarina on ihana, kaunis ja rakas.  Mutta ei sekään ole kuvaus täydellisestä perheestä.Pikemminkin se on esimerkki tapahtumasta elämässä, jossa tavalliset ihmiset joutuvat vaikeisiin tilanteisiin ja hoitavat ne parhaan kykynsä mukaan. Ottavat vastaan mitä tulee, ensin ehkä vastentahtoisesti, sitten kuitenkin hoitavat tehtävän, koska ovat loppujen lopuksi ihmisiä, joilla on tahto hyvään, vaikkei aina voimia. Joulun tarina on maailman ihanin, mutta siinäkin Jeesuksen kanssa ovat vain tavalliset ihmiset.

Joulun tarinassa on se kuvaamattoman kaunis hetki tallissa, juuri se, mistä koko joulun ihanuus pulppuaa. Se hetki, kun uskolliset hyvät eläimet tulevat seimen äärelle ja vastasyntynyt vauva katsoo heitä sillä ihmeellisen viisaalla tavalla, jolla jokainen vastasyntynyt katsoo. Ja eläimet katsovat Jeesus-vauvaa niin kuin kaikki eläimet katsovat. Ja kun enkeli ilmestyy paimenille ja he lähtevät katsomaan vauvaa ja saavat kokea joulun ihmeen; vauvan, eläimet ja lapsen vanhemmat.

Mutta ei sekään hetki ollut itsestään selvä. Alun perin Joosefin ei olisi lainkaan ollut tarkoitus olla Marian kanssa siellä tallissa. Kun Joosef ja Maria olivat kihloissa, mutta Maria tulikin raskaaksi, oli selvää, ettei ainakaan Joosef ollut lapsen isä. Joosef oli kunnon mies eikä halunnut nolata Mariaa julkisesti, mutta totesi, että kihlaus voidaan näin ollen purkaa kaikessa hiljaisuudessa. Enkeli kuitenkin ilmoitti Joosefille unessa, että lapsi oli siinnyt Pyhästä hengestä ja oli profeettojen ennustama maailman pelastaja. Enkeli pyysi Joosefia jäämään Marian luo. Niin Joosef tekikin, otti Marian vaimokseen ja piti tästä ja syntyvästä lapsesta huolta. Huolta tulisikin olemaan ja tuskin Joosef käsitti mihin lupautui. Pian tuon ihanan tallihetken jälkeen enkeli ilmestyi taas Joosefille ja käski häntä viemään lapsen ja Marian pakoon Egyptiin. Kuningas Herodes pelkäsi vastasyntynyttä ”kuningasta” ja halusi tappaa hänet ja varmuuden vuoksi kaikki alle 2-vuotiaat poikalapset.

Jeesus pääsi pakoon ja aikanaan perhe pääsi palaamaan kotimaahansa. Lapsi kasvoi ja oli monella tavalla kuin tavallinen lapsi, mutta silti erilainen. Kuin joku, joka oli syntynyt muunlaiseksi kuin tuntee olevansa. Kun perhe lähti pääsiäisjuhlille Jeesuksen ollessa 12-vuotias, Jeesus jäi temppeliin keskustelemaan opettajien kanssa. Maria ja Joosef etsivät poikaa kolme päivää ja kun he viimein löysivät pojan temppelistä, Jeesus sanoi aika tylyn kuuloisesti: ” Mitä te minua etsitte? Ettekö tiedä, että minun tulee olla isäni luona?”

Jeesus oli tosi ihminen ja tosi Jumala. Voiko olla ihminen, jos on Jumala? Voiko olla Jumala, jos on ihminen? Jeesukselle se ei ollut helppoa. Ei Jeesus voinut elää tavallisen miehen elämää. Hän oli usein ahdistunut ja pelkäsi. Hänen piti elää profetioiden mukaan, toteuttaa ennustukset. Kaikki tuleva oli kirjoitettu aikoja sitten ja hän tiesi mitä on edessä. Millaista oli olla tällaisen ihmisen äiti tai isä? Nähdä oman lapsen kärsivän. Tietää, ettei oma lapsi voi koskaan elää normaalin ihmisen elämää. Aina hän olisi erilainen, aina pidettäisiin outona.

Pidän kynsin hampain kiinni joulusta. En anna mitään siitä kauneudesta mennä ohi.

Rauna Mannermaan blogikirjoituksen osa 2

Hengellisyyttä kaupan karkkihyllyllä


Tänä vuonna aion ryhtyä adventtipaastolle. Tarkemmin ottaen kyseessä tulee olemaan niin sanottu puolipaasto, sillä tarkoitus ei ole lopettaa syömistä kokonaan, vaan yrittää pidättäytyä ylimääräisestä. Imettäessäni olen nimittäin sallinut herkuttelun tulla päivittäiseksi tavaksi, mutta nyt pienokaisemme täyttäessä kohta vuoden on syytä alkaa hieman himmailla, jottei tapa muutu vallan pysyväksi. Mutta miksi sitten adventtipaasto? Miksei vain “herkkulakko ennen joulua”?

Makeiden viettelysten jättäminen pois palvelee terveydellisiä päämääriä, mutta aikeeseeni liittyy myös uskonnollinen ulottuvuus. Messuun osallistumisen sekä spontaanin rukoilun ja virsilaulun oheen olen kaivannut hengellisyyttä tiiviimmin osaksi arkeani. Olen viime päivinä silmäillyt erilaisia tekstejä paastoon liittyen ja lukemani on innostanut minua. Esimerkiksi Luther paastosi säännöllisesti ja kehotti kirjoituksissaan siihen muitakin. Erityisesti tykästyin vastaan tulleeseen lainaukseen pastori Andrew Murray’lta (1828-1917), joka vapaasti käännettynä kuuluu näin: “Rukous on se käsi, jolla tartumme näkymättömään. Paasto on toinen käsi, se, jolla päästämme irti näkyvästä. Saisiko hengellisyyteni tilaa kasvaa, jos raivaisin elämästäni pois maallisia houkutuksia?

Adventtipaastoa sanotaan usein pikkupaastoksi erotukseksi pääsiäistä edeltävästä suuresta paastosta. Jälkimmäistä kirkkomme on pitänyt viime vuosina esillä ekopaasto -kampanjansa kautta. Ideana on, että voimme hiljentää tahtia ja kulutustamme myös ympäristön hyväksi. On puhutteleva ajatus, että tulevina viikkoina kilvoitellessani karkkihyllyn äärellä, saan pohtia sekä suhdettani Jumalaan että Hänen luomakuntaansa.

Kirjoittaja on munkkiniemeläinen äiti Anna Saurama

Onnellisten perheiden juhlapäiviä

Ystäväni mietti isänpäivänä miten voisi paeta näitä onnellisten perheiden päiviä. Omassa perheessä on murheita, eikä millään pysty juhlatunnelmaan. Joulukin on tulossa. Miten nämä juhlat voisi kokonaan ohittaa. 

Ajattelin, ettei tarvitse ohittaa eikä paeta.

Juhlapäivät ovat sellaisia, millaisina ne pystyy viettämään. Eivät ne ole onnellisten perheiden päiviä, vaan juuri sellaisia kuin ovat. Isän- ja äitienpäivänä minä juhlin itseäni ja muita vanhempia, jotka kaiken valvomisen, murheen ja vaikeuksien keskelläkin ovat lastensa kanssa ja tukena. Välillä voimattomina ja epätoivoisina, välillä onnellisina hyvistä hetkistä.

Osaamattomina, epäonnistuneina ja riittämättöminä, mutta silti yrittävät ja rakastavat. Pidän kiinni äitienpäivästä; katan vaikka itse itselleni tarjottimelle aamiaisen ja valkovuokot, sillä olen äiti, kuinka puutteellinen sitten tahansa.

Kirjoittaja on Rauna Mannermaa. Hänen lempeille ja vapauttaville ajatuksilleen saamme jatkoa joulukuun blogikirjoituksessa