MUUTOS JA PYSYVYYS Munkkiniemen seurakunnassa on otettu messussa kokeiluun 2. sävelmäsarja

Kirkkokäsikirjan mukaan jumalanpalvelusten rakenteissa ja toteutustavoissa on joustavuutta ja väljyyttä. Messusävelmistössä on tarjolla neljä vaihtoehtoista sävelmäsarjaa. Niistä voidaan seurakunnissa valita sopivimmat. (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirja 1)

Omassa ”messuhistoriassani” tämä taitaa olla toinen kerta, kun seurakunnassani uskalletaan kokeilla jotain muuta kuin tuttua ja totuttua 1. sävelmäsarjaa. Iloitsen tästä rohkeudesta!

Muutokset aiheuttavat aina vastustusta. Messusävelmät tietysti myös. Tullessamme messuun odotamme voivamme kietoutua tutun ja turvallisen kaavan suojaan. Se on myös osa turvallista jumalanpalvelusta, sillä silloin voi keskittyä ulkokohtaisista asioista syvempiin, sielua hoitaviin. Ennustan, että palaute tulee siis olemaan tuomitseva. Tämä uusi sävelmäsarja haukutaan, koska se ei ole tuttu, turvallinen ja totuttu.

Itselleni aamu Munkkivuoren kirkossa oli vavahduttava. Osaksi tietysti Kannel-kuoron vahvan laulun ansiosta, mutta messun rakenteet miellyttivät suuresti.

Ihastuin heti uuteen ohjelmalehtiseen sen voimaannuttavien värien vuoksi, kiitos siitä tietysti kuuluu alttaritaulumme tekijälle Åke Hellmanille ja virkeälle toimitusryhmälle.

Toinen ilon kohde löytyi takakannesta. Jumalanpalvelusta syventämässä olevat tekstit avasivat messua ihan uudella tavalla. Kanttorimme Sennin laulettu psalmi on tullut jo tutuksi osaksi messujamme, mutta nyt sitä avattiin vavahduttavasti. Kotilukemiseksi oli Herra, armahda -rukouksen taustaksi mainittu Raamatun kohtia. Otin siis takakannesta heti valokuvan kuten myös Herra, armahda -melodiasta sivulta 2. Innostuin valtavasti tästä perusrukouksesta, kuten lehtinen mainitsee. Ajattelin rakentaa Matteuksen 9. luvun kohdista itselleni rukouslaulun käyttäen tuota mainitsemaani melodiaa.

Odotin tämän innostuksen vallassa siis 2. sävelmäsarjan sävelmiä. Sainkin odottaa pitkään. Kaikki muut seurakunnan laulamat osuudet ovat sävelmäsarjoissa 1–3 samat, vain Pyhä ja Jumalan Karitsa ovat erilaisia. Olin vähän kyllä pettynyt.

Pyhä, pyhä, pyhä kaikuu vielä vähän pliisuna, kun messuväki ei uutta sävelmää osaa ja kaikki eivät lue nuotteja. Onneksi tänään kuoro osasi ja toi muhkeutta seurakunnan lauluun. Sävel on kieltämättä kylmiltään vähän vaikea, mutta ei sen vaikeampi kuin se tuttu 1. sarjan sävel. Tämänkin voi siis oppia.

Jumalan Karitsa -sävelmä on tutumman oloinen ja tarttuu kieleen ja mieleen helposti. Sen luulen muistavani myös aiemmilta sävelmäkokeiluilta. Mollikulku ei ole vaikea. Musiikki-ihmiset osaisivat analysoida melodian hienosti, mutta mielestäni tämä melodia tukee erinomaisesti tekstiä. Armahda meitä jättää laulajan odottamaan sovitusta ja anna meille rauha sen laulajalle lopussa myöntää.

Edellä kuvaamani ei tietenkään aukea, jollei uusia melodioita ole vielä laulanut. Ensi sunnuntaina kannattaa siis kelistä riippumatta kipittää kirkkoon ja luoda itse mielipiteensä 2. sävelmäsarjan kohdalla.

Itse virkistyin vahvasti näistä uudistuksista ja muutoksista (olivathan ne varsin pieniä ja turvallisia) ja ilahduin mahdollisuudesta syventää omaa jumalanpalvelushetkeäni oppimalla myös uutta.

Kati Solastie

Advertisements

Munkin kirkko uuden alussa

Viime syksyn seurakuntavaalit käytiin teeman Minun kirkkoni alla. Munkkiniemen seurakunta sai näissä vaaleissa oikein jättipotin, seurakunnan äänestysprosentti oli paras koko Helsingissä. Kansankielellä: Nyt kävi tällä seudulla munkki! Minun kirkosta tuli kertaheitolla äänestäjien suosittelema Munkin (lue: minunkin) kirkko, ihan niin kuin tämän blogipalstan nimi on Munkin juttu.

Munkin seudun äänestysprosentti viime syksynä oli 17,5. Se oli 2,6 prosenttia enemmän kuin neljä vuotta sitten. Koko Helsingin seurakuntien äänestysprosentti viime syksynä oli 10,9.

Munkkiniemi, Munkkivuori, Lehtisaari, Kaskisaari, Kuusisaari, Niemenmäki ja Talinranta. Munkin kirkko on kaikkien näiden alueiden 17 000 asukkaan oma juttu. Äänestäjät valitsivat neljä valtuutettua Helsingin seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon ja 14 edustajaa oman seurakunnan kirkkoneuvostoon. Munkin kirkko on näiden valtaansa käyttäneiden seurakuntalaisten oma juttu.

Nyt on neljäksi vuodeksi tiedossa ihmiset, joiden puoleen voit kääntyä kun haluat kirkolta uusia avauksia. Tämähän ei ole muiden kirkko, vaan Munkin kirkko. Jokaisella seurakuntalaisella on aloiteoikeus, ja helpointa on käyttää aloiteoikeutta luottamushenkilöiden kautta. 

Kirkko tarjoaa hämmästyttävästi arjen palveluja ja mahdollisuuksia käydä keskustelua elämänlaadun parantamisesta. Ilmastonmuutos ahdistaa, mitä tehdä? Mikä estää kysymästä kirkolta? Helsingin seurakuntayhtymä on juuri saanut edelläkävijänä ympäristödiplomin ja sen palveluksessa on alueen asiantuntija.

Miten eläkeläisenä voisin tutustua lapsiin ja missä lapseni voisi tutustua vanhempiin ihmisiin? Mikä estää kysymästä kirkolta? Kysy ideoita vaikka piispa emerita Irja Askolalta kun hän viettää kohta Munkkivuoren kirkossa Irjan päiviä 30.1. Matka eläkeläisen kodista kerhoon tai päiväkotiin on lyhyt, mutta iloa ja kertomista kohtaamisesta riittää pitkään, sekä eläkeläisellä että lapsilla.

Uuden vuoden alussa on kiva tutustua uusiin ihmisiin. Niitä tapaa messussa, kerhoissa, keskustelutilaisuuksissa, kuorossa, bändissä, korkeatasoisissa kirkkokonserteissa ja ToivonBistronhävikkiruokailuissa keskiviikkoisin klo 13. Tiesitkö että seurakunta tarjoaa ekologisesti kestävällä tavalla tuotettua, ammattikokin tekemää ruokaa?

Mikä estää tulemasta Munkin kirkkoon, joka on äänestäjien hyväksi havaitsema, innovatiivinen yhteisö? Se on vuonna 2019 uuden alussa, ja sen uuden toimintamuodon tai koko pääkaupunkiseudun käyttökelpoisimman idean voit keksiä Sinä.

Kirjoittaja on lehtisaarelainen seurakuntaneuvoston jäsen Tiina Rautkorpi

Joulu on pienissä suurissa hetkissä

Tuttu ihminen tokaisi joku päivä sitten: olisipa joulu jo ohi! En alkanut väittää vastaan, sanoin vain “Älä stressaa. Yritä rauhoittua edes pieniä hetkiä.” Ihmisillähän voi olla niin monia syitä ahdistua joulusta. Vähintään pientä jouluhuonoaomaatuntoa kokee varmaan moni meistä.

Joulusta on aina suuret toiveet. Rauhaa, ylimaallista kauneutta, rakkaita ihmisiä ja lämmintä yhdessäoloa. Ja jos sitten onkin huolta, ahdistusta ja epätoivoa, tuntuu, että joulu menee pilalle. Lapset eivät saa onnellista joulua, ei sellaista pakahduttavan ihanaa lapsuuden joulua, jonka itse koki lapsena ja jonka niin haluaisi antaa omille lapsilleenkin. Koristeet, kynttilät, ruoka ja laulut on, Jouluevankeliumikin on. Kaikki näyttää hyvältä, mutta sisällä on ahdistus.

Joulun tarina on ihana, kaunis ja rakas.  Mutta ei sekään ole kuvaus täydellisestä perheestä.Pikemminkin se on esimerkki tapahtumasta elämässä, jossa tavalliset ihmiset joutuvat vaikeisiin tilanteisiin ja hoitavat ne parhaan kykynsä mukaan. Ottavat vastaan mitä tulee, ensin ehkä vastentahtoisesti, sitten kuitenkin hoitavat tehtävän, koska ovat loppujen lopuksi ihmisiä, joilla on tahto hyvään, vaikkei aina voimia. Joulun tarina on maailman ihanin, mutta siinäkin Jeesuksen kanssa ovat vain tavalliset ihmiset.

Joulun tarinassa on se kuvaamattoman kaunis hetki tallissa, juuri se, mistä koko joulun ihanuus pulppuaa. Se hetki, kun uskolliset hyvät eläimet tulevat seimen äärelle ja vastasyntynyt vauva katsoo heitä sillä ihmeellisen viisaalla tavalla, jolla jokainen vastasyntynyt katsoo. Ja eläimet katsovat Jeesus-vauvaa niin kuin kaikki eläimet katsovat. Ja kun enkeli ilmestyy paimenille ja he lähtevät katsomaan vauvaa ja saavat kokea joulun ihmeen; vauvan, eläimet ja lapsen vanhemmat.

Mutta ei sekään hetki ollut itsestään selvä. Alun perin Joosefin ei olisi lainkaan ollut tarkoitus olla Marian kanssa siellä tallissa. Kun Joosef ja Maria olivat kihloissa, mutta Maria tulikin raskaaksi, oli selvää, ettei ainakaan Joosef ollut lapsen isä. Joosef oli kunnon mies eikä halunnut nolata Mariaa julkisesti, mutta totesi, että kihlaus voidaan näin ollen purkaa kaikessa hiljaisuudessa. Enkeli kuitenkin ilmoitti Joosefille unessa, että lapsi oli siinnyt Pyhästä hengestä ja oli profeettojen ennustama maailman pelastaja. Enkeli pyysi Joosefia jäämään Marian luo. Niin Joosef tekikin, otti Marian vaimokseen ja piti tästä ja syntyvästä lapsesta huolta. Huolta tulisikin olemaan ja tuskin Joosef käsitti mihin lupautui. Pian tuon ihanan tallihetken jälkeen enkeli ilmestyi taas Joosefille ja käski häntä viemään lapsen ja Marian pakoon Egyptiin. Kuningas Herodes pelkäsi vastasyntynyttä ”kuningasta” ja halusi tappaa hänet ja varmuuden vuoksi kaikki alle 2-vuotiaat poikalapset.

Jeesus pääsi pakoon ja aikanaan perhe pääsi palaamaan kotimaahansa. Lapsi kasvoi ja oli monella tavalla kuin tavallinen lapsi, mutta silti erilainen. Kuin joku, joka oli syntynyt muunlaiseksi kuin tuntee olevansa. Kun perhe lähti pääsiäisjuhlille Jeesuksen ollessa 12-vuotias, Jeesus jäi temppeliin keskustelemaan opettajien kanssa. Maria ja Joosef etsivät poikaa kolme päivää ja kun he viimein löysivät pojan temppelistä, Jeesus sanoi aika tylyn kuuloisesti: ” Mitä te minua etsitte? Ettekö tiedä, että minun tulee olla isäni luona?”

Jeesus oli tosi ihminen ja tosi Jumala. Voiko olla ihminen, jos on Jumala? Voiko olla Jumala, jos on ihminen? Jeesukselle se ei ollut helppoa. Ei Jeesus voinut elää tavallisen miehen elämää. Hän oli usein ahdistunut ja pelkäsi. Hänen piti elää profetioiden mukaan, toteuttaa ennustukset. Kaikki tuleva oli kirjoitettu aikoja sitten ja hän tiesi mitä on edessä. Millaista oli olla tällaisen ihmisen äiti tai isä? Nähdä oman lapsen kärsivän. Tietää, ettei oma lapsi voi koskaan elää normaalin ihmisen elämää. Aina hän olisi erilainen, aina pidettäisiin outona.

Pidän kynsin hampain kiinni joulusta. En anna mitään siitä kauneudesta mennä ohi.

Rauna Mannermaan blogikirjoituksen osa 2

Hengellisyyttä kaupan karkkihyllyllä


Tänä vuonna aion ryhtyä adventtipaastolle. Tarkemmin ottaen kyseessä tulee olemaan niin sanottu puolipaasto, sillä tarkoitus ei ole lopettaa syömistä kokonaan, vaan yrittää pidättäytyä ylimääräisestä. Imettäessäni olen nimittäin sallinut herkuttelun tulla päivittäiseksi tavaksi, mutta nyt pienokaisemme täyttäessä kohta vuoden on syytä alkaa hieman himmailla, jottei tapa muutu vallan pysyväksi. Mutta miksi sitten adventtipaasto? Miksei vain “herkkulakko ennen joulua”?

Makeiden viettelysten jättäminen pois palvelee terveydellisiä päämääriä, mutta aikeeseeni liittyy myös uskonnollinen ulottuvuus. Messuun osallistumisen sekä spontaanin rukoilun ja virsilaulun oheen olen kaivannut hengellisyyttä tiiviimmin osaksi arkeani. Olen viime päivinä silmäillyt erilaisia tekstejä paastoon liittyen ja lukemani on innostanut minua. Esimerkiksi Luther paastosi säännöllisesti ja kehotti kirjoituksissaan siihen muitakin. Erityisesti tykästyin vastaan tulleeseen lainaukseen pastori Andrew Murray’lta (1828-1917), joka vapaasti käännettynä kuuluu näin: “Rukous on se käsi, jolla tartumme näkymättömään. Paasto on toinen käsi, se, jolla päästämme irti näkyvästä. Saisiko hengellisyyteni tilaa kasvaa, jos raivaisin elämästäni pois maallisia houkutuksia?

Adventtipaastoa sanotaan usein pikkupaastoksi erotukseksi pääsiäistä edeltävästä suuresta paastosta. Jälkimmäistä kirkkomme on pitänyt viime vuosina esillä ekopaasto -kampanjansa kautta. Ideana on, että voimme hiljentää tahtia ja kulutustamme myös ympäristön hyväksi. On puhutteleva ajatus, että tulevina viikkoina kilvoitellessani karkkihyllyn äärellä, saan pohtia sekä suhdettani Jumalaan että Hänen luomakuntaansa.

Kirjoittaja on munkkiniemeläinen äiti Anna Saurama

Onnellisten perheiden juhlapäiviä

Ystäväni mietti isänpäivänä miten voisi paeta näitä onnellisten perheiden päiviä. Omassa perheessä on murheita, eikä millään pysty juhlatunnelmaan. Joulukin on tulossa. Miten nämä juhlat voisi kokonaan ohittaa. 

Ajattelin, ettei tarvitse ohittaa eikä paeta.

Juhlapäivät ovat sellaisia, millaisina ne pystyy viettämään. Eivät ne ole onnellisten perheiden päiviä, vaan juuri sellaisia kuin ovat. Isän- ja äitienpäivänä minä juhlin itseäni ja muita vanhempia, jotka kaiken valvomisen, murheen ja vaikeuksien keskelläkin ovat lastensa kanssa ja tukena. Välillä voimattomina ja epätoivoisina, välillä onnellisina hyvistä hetkistä.

Osaamattomina, epäonnistuneina ja riittämättöminä, mutta silti yrittävät ja rakastavat. Pidän kiinni äitienpäivästä; katan vaikka itse itselleni tarjottimelle aamiaisen ja valkovuokot, sillä olen äiti, kuinka puutteellinen sitten tahansa.

Kirjoittaja on Rauna Mannermaa. Hänen lempeille ja vapauttaville ajatuksilleen saamme jatkoa joulukuun blogikirjoituksessa

TUONPUOLEISESTA JA TÄMÄNPUOLEISESTA

Kauan sitten  sain itävaltalaiselta katoliselta kolleegaltani viestin hänen vaimonsa kuolemasta. Hautajaiskutsun otsakkeena olivat sanat: Der Sinn des Diesseits liegt im Jenseits. Tämänpuoleisen merkitys/tarkoitus /mielekkyys on tuonpuoleisessa.

Voidaan tietenkin kysyä pitäisikö sanoa käänteisesti, että tuonpuoleisen merkitys jne. on tämänpuoleisessa. Meidäthän on luotu elämään ja toimimaan Jeesuksen ohjeistuksen mukaan Sitä paitsi kolmiyhteinen Jumala on läsnä kaikkialla. Niin tuonpuoleisessa kuin tämänpuoleisessakin.

Vuosia sitten  huomasin kyltin, joka oli Jukajärven leirikeskukseen (Kansan Raamattuseura) vievän tien varrella. Tekstinä oli lause ”Missä aiot viettää ikuisuutesi? ”Vakava kysymys. Toki Kristuksen seuraajina olemme armahdettuja hänen sovitustyönsä kautta ja meillä on pääsy iankaikkiseen elämään. Ihmisen tässä ajassa  viettämä aika on kuitenkin lyhyt verrattuna ikuisuuteen. Ei ole  samantekevää missä sen vietämme.  Siksi meidän tulee julistaa Kristusta kunnes hän jälleen tulee eli Teemu-piispan sanoja lainatakseni ”menkäämme, kertokaamme ja parantakaamme”. Kaikille tulisi tarjota mahdollisuus Kristuksen tuntemiseen.

Tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen  parina ovat sanat näkymätön ja näkyvä. Nikean uskontunnustuksen mukaan uskomme  kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan. Useilla on enkelikokemuksia. Toiset ovat saattaneet  tuntea, että näkyvän  ja näkymättömän raja on miltei olematon. Erityisesti näkymättämän  läsnäolo on todellisuutta ehtoollisessa, jota me kilvoittelijat vietämme yhdessä taivaallisen seurakunnan kanssa. Ehtoollisliturgiassa laulamme ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa. Tätä yhteyttä  on havainnollistettu viittaamalla monen kirkon alttarikaiteen puoliympyrän muotoon.

Emerituspiispa Huovinen kirjoittaa (Katekismus) :”Ruumiimme hajoaa, mutta sielu odottaa ylösnousemuksen päivää, jolloin elävät ja kuolleet kootaan Jumalan eteen tuomiolle”. Mitä odotukseen tulee, niin vuoden 1948 Katekismus toteaa, että vanhurskaille odotus on rauhaa ja Jumalan läheisyyttä, jumalattomille vaivaa ja tuomion  odotusta. Emerituspiispa  Rimpiläinen puolestaan  toteaa .”Kun muistamme poisnukkuneita rakkaitamme Herran edessä, meillä on Jumalan kautta, Jumalassa, yhteys heihin. Täältä on silta rajan taakse  Jumalan kautta, rukouksen silta”.

Uskon, että edesmenneiden läheisteni rukoukset kantavat minua  rajan toiseltakin puolelta. Uskon myös, että viestiliikenne rukouksen sillalla on  vastavuoroista. Mitä tästä ajasta siirtyneisiin tulee, niin heidät voidaan saattaa matkalle esimerkiksi vanhan requiem-rukouksen sanoin: ”Herra, kaikkivaltias Jumala ja Isä. Lahjoita hänelle ikuinen rauhasi rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden. Anna iäisen valosi loistaa hänelle. Ole hänelle armollinen ja anna hänelle  iankaikkinen elämä.”

Kirjoittaja on munkkiniemeläinen lakitieteen lisensiaatti ja kanslianeuvos Erkki Wuori.

Sydänten silta

Vuosia sitten, vuoden 1982 syksyllä, hermostoni romahti täysin ja jouduin sairaalaan varsin avuttomassa tilassa. Myös vanhempani yllättyivät. Hyvin pian uskova äitini tuli sairaalaan ”Suomen Runotar” kainalossaan ja puhui minulle näin: ”Lääkärit sanovat, että sinä toivut, mutta toipuminen vie pitkän aikaa, ehkä yli puoli vuotta. Muistatko Aale Tynnin runon Kaarisilta? – Meidän täytyy rakentaa toivon silta yli talven, luottaa Jumalaan ja Jeesukseen.” Ymmärsin heti idean ja ilahduin! Niin tapahtui, perheemme rakensi sillan, joka oli perustettu uskolle ja rukoukselle, ja minä kuljin yli tuon vaikeuksien ajan turvallisesti. Toipuminen vei yli kaksi vuotta (!), mutta silta kesti ja kantoi.

Aale Tynni: Kaarisilta

Ja Jumala sanoi: Toisille annan toiset askareet, vaan sinulta, lapseni, tahdon, että kaarisillan teet. Tee silta ylitse syvyyden, tee, kaarisilta tee,

joka kunniaani loistaa ja valoa säteilee.

Sinun sydämesi on lujempi kuin vuorimalmit maan – pane kappale silta-arkkuun, niin saat sillan kantamaan. Pane kappale niiden sydämistä, joita rakastat,

he antavat kyllä sen anteeksi, jos sillan rakennat. Tee silta Jumalan kunniaksi, kaarisilta tee,

joka syvyyden ylitse lakkaamatta valoa säteilee. Älä salpaa surua luotasi, kun kaarisiltaa teet:

ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet.

(Ylitse vuoren lasisen 1949)

Suomen kansan kaarisilta

Onko meillä suomalaisilla enää uskoa Jumalaan ja Jeesukseen, onko taitoa rakentaa yhdessä kaarisilta yli edessä olevien suurien vaikeuksien? Emme selviä siitä ympäristökatastrofista, joka pian koettelee koko maailmaa. Siis emme selviä siitä ilman Jumalaa!

Blogin kirjoitti tällä kertaa Heikki Virkkunen